Tekstiilijäte ja pieniä tekoja sen vähentämiseksi

Uusi asetus tekstiilijätteen hävittämiseen kaatopaikolla on kirvoittanut monet varsinkin tekstiilin parissa työskentelevät miettimään tekstiilin uudelleenkäyttömahdollisuuksia toistamiseen. Tekstiili on arvokasta raaka-ainetta, sillä sen valmistamiseen käytetään paljon mm. energiaa, vettä ja kemikaaleja. Jokainen meistä tuottaa helposti noin 10 kiloa tekstiilijätettä vuodessa, ja määrä on ollut viimevuosina kasvussa. Tekstiilin jatkojalostusmahdollisuuksia onkin kehitelty kuumeisesti viime vuosina. Valitettavasti monia teollisen mittakaavan toimijoita ei vielä ole ja tekstiilin hyödyntäminen on useiden pienyrityksten ja käsityöläisten varassa.

Pienyritykset ja kädentaitajat ovat toki kauan olleet tietoisia tekstiilin ympäristövaikutuksista ja pyrkineet omalla työllään minimoimaan niitä.

Kollektiivimme yhteisellä päätöksellä myös me käytämme työpajoissa teoksissamme pääasiallisesti kierrätys- ja uusiokäyttömateriaaleja. Me siis teemme niistä tekstiiligraffiteja, mutta kotonakin voi kantaa kortensa kekoon. Meidän pitämien työpajojen teemana onkin ollut myös kuteen uusiokäyttö, sillä liian usein käyttökelpoiset tekstiilit päätyvät roskiin.

paja_concreatives

Vuosaaren naapurijuhlassa valmistunut kudesormus.

Perinteisten tekstiilin kierrätysmenetelmien lisäksi kotona yksi tärkeä osa-alue tekstiilin jatkojalostamisessa voi olla sen työstäminen kuteeksi. Myyntiin tai muuten kierrätykseen kelpaamaton tekstiilijäte sopii kuteen tekemiseen loistavasti. Jos kuteen leikkuu tuntuu työläältä, kannattaa katsoa Kodin Kuvalehden helppo ja nopea vinkki aiheesta. Näin pääset vaivattomasti alkuun.

Kuteesta voi valmistaa kaikenlaisia kodin tarpeita, kuten koreja, pannulappuja ja mattoja, mutta myös koruja ja laukkuja. Kuteesta valmistettu tiskirättikin on valintana paljon ekologisempi kuin kaupasta ostettu kaverinsa. Voit katsoa vinkkejä meidän Pinterestistä, siellä jaammekin vinon pinon vinkkejä meille niin rakkaan kuteen uusiokäyttöön myös kotona.

Jos ei kotona käsityön parissa puuhastelu kiinnosta voi käyttökelpoiset tekstiilit viedä kierrätykseen tai esimerkiksi neuleita, parittomia sukkia ja lapasia jatkojalostettavaksi Taitoyhdistykseen. Taitoyhdistykset kautta maan ovat järjestäneet tällä hetkellä käynnissä olevan neulekeräyskampanjan yhteistyössä Janakkalalaisen Dafecor-nimisen yrityksen kanssa. Kampanja kerää vanhat neuleet jatkokäyttöön Taitoyhdistyksen käsityöpajoihin ja ylijäämä-neulokset hyödyntää Dafecor, joka jatkojalostaa loput kuiduksi. Kuidusta taasen jatkojalostetaan materiaaleja, jotka päätyvät muun muassa öljynimetysmatoiksi.

Yksi hyvä keino vaatejätteen vähentämiseksi on tietysti vaatteiden korjaaminen. Vaatteiden korjaamiseen uudelta näkökulmalta paneutuva ja pikamuotikulttuuria vastaan taisteleva Korjaussarjakollektiivi opastaa mielellään vaatteiden korjauksessa. Korjaussarjakollektiivin ’Vaatehuoltoasema’ järjestää käsityöpajoja, joissa opetetaan parsimaan sukat ja paikkaamaan farkut. Siinä sivussa tarjotaan vinkkejä vaatteiden elinkaaren pidentämiseen ja tekstiilijätteen vähentämiseen. Vaatteiden parsiminen herättää meissä usein ”viitsimättömiä ajatuksia”, mutta Vaatehuoltoasema tekee siitä siistiä. Hauska vinkki vaatteiden paikkaamisen japanilaista vanhaa estetiikan muotoa käyttäen löytyy Korjaussarjakollektiivin artikkelista joka julkaistiin männä viikolla Maaseudun tulevaisuus-lehdessä. Vaatteiden korjaamisestakin voi siis tehdä taidelajin 🙂

”Pienistä puroista syntyy suuri joki”, sanotaan, ja mekin täällä Concreativesin päämajassa uskomme siihen. Nyt siis viikon oma kestävä tekstiiliteko mietintämyssyyn ja työn alle <3

kadet_concreatives