Sydämen asialla – Installaatiot syntyvät sykkiäkseen

sydanten_pyykkinaru

Sydämestä se lähti, halusta taas piristää ympäristöä, ja olihan ystävänpäiväkin tulossa, miksipäs ei, minä haluan tehdä sydämiä, toinen sanoi että en minä osaa sydäntä virkata, täällä on pari jos toinenkin ohje, opetellaan ja niin sitä sitten virkattiin viikko. Jokainen työryhmämme viiden jäsenen luovuus, kädenjälki ja materiaalivalinnat ihastuttivat ja ruokkivat toinen toisiaan kun sydämiä alkoi syntyä

Ystävänpäivänä aattona aimosta määrästä sydämistä syntyi lopulta punaisen herkullisia sävyjä pursuava sydäninstallaatio ”Sydänten pyykkinaru”. Installaation tarkoitus oli rohkaisi ajattelemaan arkea hieman romanttisesti ja kannusti jokaista ”Hetki hellyydelle” -tekoihin. Yhteistyökumppaniksi ryhtyneen Tiedekeskus Heurekan kanssa Sydänten pyykkinaru -installaatio koki päivän kajon ja illan hämyn Heurekan supersuositussa Rakastumisen tiedettä -ystävänpäivätapahtumassa lauantaina 13.2. Installaatio pystyteltiin luovuutta käyttäen ja aikaa uhmaten tunnissa korkeuksiin, jonne pääsi vain apuvälineillä. Tapahtumayleisön tuijotellessa niskat kenossa korkeuksiin, me mukaan lukien, teos koristi iltaa kuin yhden vuorokauden menestyksekkäästi.

sydänpyykkinaru_making of installaatio

 

sydanten_pyykkinaru_3

sydanten_pyykkinaru_4

 

Sydämien levätessä viikkoja varastossamme emme voineet välttyä uudelta idealta sydämiemme päänmenoksi. Halu piristää laajempaa ja sattumanvaraisempaa yleisöä perinteisellä sissimäisellä tekstiiligraffitien muodolla, johti toiseen löytöretkeijämäisten pienten installaatioiden syntyyn. Eikä ollut sattumaa että naistenpäiväkin oli tulossa. Valikoima sydämiä Sydänten pyykkinaru –installaatiomateriaalista levisi näin sopivasti joukolle Helsingin julkisten naisten eli naispatsaiden rintoihin naistenpäivänä tiistaina 8.3 ylistämään kunniamerkkimäisesti naiseutta sen moninaisessa merkityksessä ja arvostuksessa.Tämän ”Sydänten kunniamerkit” –installaatio tarkoitus on tuoda esille arvostus naisia: äitejä, tyttöjä, tyttäriä, isoäitejä, mummeja, tätejä, siskoja, miniöitä, anoppeja yms. kohtaan. Lyhytaikaisessa installaatiossa käsin virkatut lankasydämet vuoropuhelevat ja antavat modernia merkitystä näiden hienojen 1900-luvun alun ja vuosituhannen vaiheen naispatsaiden kanssa. Osaksi installaatiota pääsi myös taho, Tyttöjen Talo, joka toiminnallaan on nuorten naisten asialla ja ansaitsi täten julkisivuunsa sydämellisen kunniamerkin. Toivomme että Sydänten kunniamerkit vaikuttaa ja puhuttelee mahdollisimman monia sattumanvaraisia ohikulkijoita, ja ennen kaikkea myös ilahduttaa tai vaikkapa rohkaisee löytämään nämä valitut hienot Helsingin naispatsaat ja tarinat niiden takana.

sydanten_kunniamerkki_1

 

sydanten_kunniamerkki_4

sydanten_kunniamerkki_2 sydanten_kunniamerkki_3

 

Sydämet veivät meidät mennessään ja kuka tietää missä niitä voidaan nähdä tai ehkä tehdä seuraavan kerran. Tiedätkö missä sinä haluaisit nähdä sykkiviä sydämiämme? Ehdota meille installaatiokohdetta (info(at)concreatives.fi). Sydän tulee olemaan meillä aina mukana. Jos haluat inspiroitua itse tai tehdä jopa meille sydänlahjoituksen esimerkiksi virkkaamalla tutustu ihmeessä inspiroivaan All you knit is love <3 –Pinterest-tauluumme täältä.

Ajankohtaisia projektikuvia, kuten Sydänten pyykkinarusta ja Sydänten kunniamerkeistä löydät seuraamalla meitä erityisesti Instaramissa.

 

<3 Concreatives